sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Uusia matkalaisia.

Perskuta, pitkästä aikaa!

Tähän hetkeen vallinut hiljaisuus lienee vaativa selitystä? No, kyllä. Viime kirjoituksesta lähtien aika tämän projektin kanssa on kulunut käsikirjoittamisen ja suunnittelun parissa, että mitä, missä ja miten tehdään tulevan kesän aikana käyntiin päräytettävässä Tourissa. Toisin sanoen ensi syksynä julkaistavien jaksojen tuotanto on nyt paraikaa käynnissä.

Myös uusia matkalaisia on saatu mukaan lähiaikoina, eli vanhaan reissaajaremmiin saatiin yksi isäntä völijyyn, Joni. Tämä voimakas ja väkevä könsikäs tullaan näkemään uusissa jaksoissa kameran edessä kohtaamassa Tourin aikana eteen tulleet tehtävät ja haasteet. Lisäksi tukijoiden vankkaan joukkoon saimme mukaan Samsung:in, joka tukee toimintaamme kuvauskalustoa lainaamalla.

Ensimmäiset jaksot ovat liikkeellelähtöä ja kuvausta vaille valmiit, joten jäämme odottelemaan mitä huominen tuo tullessaan.

Siihen asti, moro vaa!

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Eteenpäin!

Näinpä, nyt ollaan sivujen osalta päästy pikkaisen eteenpäin taas ja samalla koko projektinkin tiimoilta. Eli sivuista tällä hetkellä ihan laadukasta karvaa sisältävä karvalakkiversio. Joten jälleen uutta pintaa voi hieroa taas täällä. Tästä on hyvä jatkaa sivujen kehittämistä. Seuraavana peliliikkeenä, kun nyt on asepalveluksen jälkeen hommaa pyörittävä porukka on tällä hetkellä levinnyt kuin pulun paska ympäri Suomea, kokoontuu se tulevien päivien aikana ja suorittaa täsmäiskun bisneslounaan muodossa johonkin ravintolaan, keskustelemaan kasvotusten tulevaisuuden suunnitelmista projektin suhteen. Eli jos havaintoja kolmesta pukumiehestä imailemassa croisantteja tai vastaavia kitusiinsa, tule toki moikkaamaan! Tai haukkumaan.

Whoa!

lauantai 29. elokuuta 2009

Uusia tuulia!

Hoplaa!

Tervehdys teille arvon immeiset. Ihmettelyä varmaan nostattaa tällainen herääminen siinäkin mielessä, kun luultavasti moni on olettanut tämän projektin saaneen viimeisen voitelunsa, kun mitään ei kuulu ja sivuja ja tietoja ja juttuja ei päivitetä. No nyt päätimme nostaa päämme ylös suosta ja antaa hieman tekohengitystä. Tällä hetkellä tilanne on tämä:

Suunnittelussa ollaan palattu takaisin sorvin ääreen ja keskitytty kokonaisuuden hiomiseen.
Konkreettisena muutoksena ovat kotisivut ja sen suunnittelu jonka eteen on nyt kulutettu niin monta kuppia kahvia kuin pulloa kaliaakin. Sivustoa myös rakennetaan tällä hetkellä pikku hiljaa.

Uutta nannaa voi vähän hieroa Tourin uudistetuilla sivuilla.